(Julkaistu Etelä-Uusimaa:ssa 19.7.2023)
On surullista, että joudun ottamaaan kantaa asioihin, joita olen pitänyt itsestään selvinä.
Uusi hallitus haastaa puhumaan ääneen.
Perintöähän me lapsille haluamme jättää, mutta millaista?
Toimiva sosiaali- ja terveydenhuolto, pelastuspalvelut, poliisi, siis meidän hyvinvointivaltio kaikkineen, on ollut aina minulle – ja monille muillekin – ylpeyden aihe.
Mutta nyt pelottaa.
Niin kutsuttujen hyvinvointialueiden muodostaminen toi mukanaan paljon uusia haasteita, joita pitäisi nyt välittömästi ratkoa. Siihen tietenkin tarvitaan rahaa. Verottamalla reilummin pääomatuloja taloutta voitaisiin saada parempaan tasapainoon. Puhumattakaan tuottavien valtion omaisuuksien myymättä jättämisestä.
Osa pelostani kumpuaa uuden hallituksen antamista lupauksista leikata kaikista tärkeimmistä asioista. Miksi valtionvelan maksajiksi määrätään aina ne, jotka nimenomaan työllään pitävät yhteiskuntaa pystyssä?
Hallituksen kaavailema asumistuen leikkaaminen tarkoittaa sitä, että köyhyysrajoilla töitä tekevän ihmisen viimeinenkin tuki viedään. Hän voi olla opiskelija, osa-aikatöitä tekevä, yksinhuoltaja, joka painaa vuorotyötä, kuntoutuja tai eläkeläinen, joka sinnittelee pienen toimeentulonsa turvin. Ja ikäväkseni totean, että tämä on vain yksi lukuisista epäkohdista hallitusohjelmassa.
Ihmisten ajaminen ahdinkoon ja epätoivoisiin tekoihin ei johda hyvään. Se tulee myös kalliiksi.
Haluaisin, että hallitus antaisi perinnöksi hyvinvointia, turvallisuutta ja uskoa tulevaan.
Me kaikki ansaitsemme sen.
Hanna Pirttinen