(Aloite jätetty kaupunginvaltuustossa 23.2.2026)
Suomessa työskentelee monia ulkomaalaisia ihmiskaupan uhreja olosuhteissa, mitä on kuvattu moderniksi orjuudeksi. He saapuvat tänne vakavasti velkaantuneina jouduttuaan maksamaan suuren kynnysrahan halpatyövoiman välittäjille. Heitä on töissä rakennustyömailla, vanhustenhoitajina, siivoojina sekä monilla muilla julkisella rahalla toimivilla aloilla.
Sen lisäksi, että tämä aiheuttaa uhrille kärsimystä, niin se aiheuttaa myös haittaa niille yrityksille, jotka haluavat toimia laillisesti, mutta joiden on vaikeaa kilpailla hyväksikäyttäjien hintojen kanssa. Tämä pahentaa yhä suomalaisten työntekijöiden taloudellista ahdinkoa.
Me allekirjoittaneet esitämme, että Raaseporin kaupungin on laadittava selkeät ja sitovat ohjeistukset työehtojen polkemisen, työperäisen hyväksikäytön ja ihmiskaupan torjumiseksi kaupungin toiminnassa, alihankintaketjuissa ja hankinnoissa. On selvitettävä, onko alihankintaketjujen pituutta syytä rajoittaa.
Kaikissa tehtävissä sopimuksissa on vaadittava työehtosopimusten noudattamista koko hankintaketjun osalta. Raaseporin kaupungin viranhaltijoiden on tehtävä aktiivisesti yhteistyötä viranomaisten ja ammattiliittojen kanssa hyväksikäyttötapausten estämiseksi ja uhrien auttamiseksi.
Vasemmiston valtuustoryhmä, Hanna Pirttinen ja Jan Rundt, Raasepori 23.2.2026