Ystävät, toverit.
Olemme kokoontuneet tänne vuoden 1918 sisällissodassa ja sen jälkimainingeissa kuolleitten tovereiden haudalle muistamaan heitä jotka kuolivat aatteensa ja vakaumuksensa puolesta.
1900-luvun alku oli sekavaa ja epävakaata aikaa niin maailmalla kuin meillä Suomessa. Kansa oli sääty-yhteiskunnan vuoksi vahvasti polarisoitunutta sekä taloudellisesti, sosiaalisesti ja poliittisesti. Yhtäällä rahvas, toisaalla säätyläiset. Vanhaa valtaa haastamaan ja massoille oikeuksia vaatimaan oli syntynyt sosialismi ja työväenliike. Oikeastaan ainoita harvoja tavoitteita mistä oltiin täällä yhtä mieltä oli pyrkimys Suomen itsenäistymiseksi, mutta kansan sisäiset erimielisyydet kampittivat tämän.
Sekasorto lisääntyi ensimmäisen maailmansodan aikana ja sitten Venäjän hajotessa vuoden 1917 vallankumouksissa meillä Suomessa pirstoutui ensin valtiovalta. Tämä aikaansai Suomessa poliittisen, taloudellisen ja sotilaallisen kriisin joka lopulta johti koko suomalaisen yhteiskunnan hajoamiseen. Eri osapuolet olivat haluttomia ja kyvyttömiä tekemään poliittisia kompromisseja mikä teki elintarvike- ja työttömyyskriisin sekä niistä johtuneitten levottomuuksien hoitamisen mahdottomaksi. Demokratian vajeet, muunmuassa yleisen äänioikeuden puuttumisen ja työaikalainsäädännön vajaavaisuus, saivat aikaa laajoja lakkoja ja kasvattivat polarisaatiota. Koska eri osapuolten tunnustamaa järjestysvaltaa ei ollut alkoivat osapuolet perustaa omia joukkoja valvomaan järjestystä; porvarit järjestyskuntia ja työväestö järjestyskaarteja. Näiden radikalisoituminen ja aseistaminen kasvatti niiden valtaa maltillisiin nähden mikä sitten lopulta laukaisi sotilaallisen konfliktin.
Tuo keväällä 1918 vajaa neljä kuukautta kestänyt konflikti vaati yli 30 000 suomalaisen hengen ja liki vastaavan määrän haavottuneina kun kansakunnan koko oli tuolloin hieman reilu puolet siitä mikä se nykyisin on. Sisällissota, ja etetenkin sen mittasuhteiltaan aivan kohtuuttomat hävinneisiin kohdistuneet kostotoimet, jatkoi kansan jakautumista kahtia ja on sanottu että vasta talvisota yhteisen uhan edessä lopulta yhdisti kansan. Siitä huolimatta yhä edelleenkin sisällisodan arvet ovat esillä aiheuttaen aika ajoin kipuilua ja polemiikkia yhteiskunnassamme.
Kuvaavaa on että tässä makaavat toverit muutamaa Tammisaaren leirillä kuollutta lukuunottamatta kuolivat huhtikuun aikana mielivaltaisiin ja luvattomiin teloituksiin alueen hallinnan siirryttyä valkoisille sen jälkeen kun saksalaiset olivat valloittaneet sen punaisilta. Vastapuoli oli tehokkaasti epäinhimillistetty ja demonisoitu joten katsottiin että oli oikeus pistää heidät välittömästi maksamaan kalanvelat hengellään.
Näen että kaikessa tuossa on aivan liian paljon yhtäläisyyksiä maamme tämänhetkiseen, jälleen vahvasti polarisoituneeseen, ilmapiiriin ja tapahtumiin.
Poliittisia vastustajista mollataan tyystin ala-arvoisinkin ilmaisuin. Jopa eduskunnassa suolletaan tekstiä jollaista merkittävästi lievemmästä ovat ministeritkin aiemmin joutuneet eroamaan. Vallan huipulla asti käytetään peräti häikäilemättömän valheellista retoriikkaa kun luotetaan siihen että enimmäkseen porvarien hallussa olevan media laulaa sen lauluja jonka leipää se syö tai vähintään operoi niin vähillä resursseilla että minkäänlaista tutkivaa journalismia tai faktantarkistusta se ei kykene enää oikeastaan tekemään.
Viime eduskuntavaalien jälkeen talousoikeisto päätti vastoin aiempia puheitaan liittoutua äärioikeiston kanssa ja kyyti on totisesti ollut kylmää tämän hallituskauden aikana. Etujärjestö Elinkeinoelämän keskusliitton marssitahtien mukaan on käyty häikäilemättömästi ja järjestelmällisesti tuhoamaan hyvinvointivaltiota sekä työläisten oikeuksia. Kapuloita on pistetty ammattiyhdistysliikkeen rattaisiin. Kansan köyhimmiltä ja heikoimmassa asemassa olevilta on viety tuhkatkin pesästä ja samaan aikaan parhaiten pärjäävälle kansanosalle on vastaavasti tarjottu veronkevennyksiä. Valtaan päästiin pitkälle sillä että velanottolle piti laittaa stoppi, mutta velkaa on otettukin enemmän kuin miesmuistiin, ja toisin kuin vaikkapa edellisen hallituksen aikana jolloin sitä käytettiin pandemian aikaiseen elvytykseen, nyt sillä kustannetaan nuo rikkaitten veronkevennykset.
Edellinen hallitus oli saanut tuosta mainitusta pandemista huolimatta työllisyyden parempaan kuntoon kuin vuosikymmeniin ja talouskin oli hyvässä jamassa, nyt me olemme saaneet tilalle Euroopan matalimman, oikeastaan olemattoman, talouskasvun sekä korkeimman työttömyyden. Kun tämän ”aikusten hallituksen” piti saada synnytettyä 100 000 uutta työpaikkaa niin onkin onnistuttu menettämään tuon verran työpaikkoja. Aika saavutus. Sen sijaan että kyettäisiin myöntämään että oikeiston perinteisillä opeilla maan jamaa ei edelleenkään saada petrattua syytelläänkin suhdanteita, Venäjän laitonta hyökkäyssotaa Ukrainassa sekä yhtä lailla laitonta USA:n ja Isaraelin hyökkäystä Iraniin ja sen aikaansaamaa taloudellista epävakautta sekä öljykriisiä. Hämmentävästi kuitenkin muu Eurooppa puksuttaa topakasti eteenpäin kun taas meillä täällä Suomessa kaikki mataa.
Perinteinen ja maallemme vaurautta tuonut sopimusyhteiskunta, jossa sovittiin eri osapuolten kesken yhdessä asioista, on pistetty romukoppaan ja pyrkimyksenä on palauttaa itsenäisyyttä edeltänyt sääty-yhteiskunta. Herrainvalta jossa työläisen osa oli lakki kädessä tyytyä niihin vähiin muruihin mitä ylhäältä katsottiin parhaaksi antaa. Tasapuolisuudesta ja reilusta korvauksesta viis.
Mutta. Ensi keväänä meillä on taas eduskuntavaalit jolloin voimme äänestää tälle maalle sellaisen eduskunnan jonka se ansaitsee. Sellaisen joka perustuu reiluuteen ja rehtiyteen sekä siihen että kaikista pidetään huolta. Myös, tai varsinkin, niistä heikompiosaisista ja hädänalaisista. Jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan.
Vanha luokkavihollinen tulee kyllä käyttämään kaikki temput jotta näin ei kävisi. Mustaa tullaan taas väittämään valkoiseksi; muistattehan vielä aiemmat vaalien iskulauseet ”vastakkainasettelun aika on ohi” sekä ”sydän on oikealla”? Nämä siis työväenpuolueeksi sloganeissa itseään tituleeranneelta Kokoomukselta. Keskusteluja pyritään taas kääntämään lillukanvarsiin ja epäolennaisuuksiin. Velalla ja maahanmuutolla tullaan jälleen kerran pelottelemaan. Sekä naapurilla joka aivan kohta hyökkää maamme kimppuun vaikka on totaalisesti helisemässä jo Ukrainassa.
Jokaisella on kuitenkin yksi ääni. Se on syytä käyttää huolella eikä antaa sitä niille joilla on intresseissään pitää yllä samaa menoa kuin mitä tällä hallituskaudella olemme joutuneet kokemaan.
Vastaavasti järjestäytynyttä työväkeä kohtaan suunnattu hyökkäys on pysäytettävissä sillä että osoitetaan solidaarisuutta ja liitytään ammattijärjestöön mikäli siihen ei vielä kuuluta. Joukossa on voimaa! Moni duunari on harhautunut ja siirtynyt ammattijärjestöistä riippumattomien työttömyyskassojen asiakkaiksi kun ne ovat halvempia. Kannattaa kuitenkin pohtia sitä miksi työnantajat aikanaan ne perustivat. Hyvää hyvyyttäänkö? Eipä tietenkään! Moisten tarkoituksena on ainoastaan laskea järjestäytymisastetta ja siten rapauttaa ammattiyhdistysliikkeen voimaa. Eikä yksityinen työttömyyskassa neuvottele työntekijän oikeuksista ja auta heitä ongelmatilanteissa, mutta ammattiliittot totta vie niin tekevät!
Näihin sanoihin on hyvä päättää vapun, työväen juhlan, puhe.
Vapaus!
Veljeys!
Tasa-arvo!
Nyt ja aina.