Omais­hoi­ta­jien ar­vos­tus ja tu­ki hy­vin­voin­tia­lu­eel­la

Omaishoitajien ja hoidettavien tukipalveluihin satsaaminen tuo säästöjä kalliiksi tulevan laitoshoidon tarpeen vähentyessä. Inhimilliset investoinnit tuovat säästöä pidemmällä aikavälillä!

Olen ehdolla aluevaaleissa nostaakseni keskusteluun kehitettäviä asioita hyvinvointialueellamme – miksi ei valtakunnallisestikin. Yksi tärkeimmistä on omaishoitajien tukeminen heidän äärimmäisen arvokkaassa ja kuormittavassa työssään. Omaishoito on merkittävä osa palvelujärjestelmää ja auttaa hyvinvointialueita järjestämään hoitoa inhimillisesti, taloudellisesti, monipuolisesti ja joustavasti.

Henkilökohtaisesti omaishoitajuus on tullut minulle tutuksi sekä läheisten että työn kautta. Pyrin olemaan tukena läheisilleni, mutta se ei korvaa sitä tukea, jota omaishoitajat jaksamiseensa hyvinvointialueelta tarvitsevat.

Omaishoitajien palkkiotaso on täysin riittämätön kattamaan edes osaa tulonmenetyksistä, joita omistautuminen hoidettavalle aiheuttaa. Omaishoitajien vapaat ovat joillekin vain sanahelinää, sillä varteenotettavia hoitopaikkoja hoidettaville ei useinkaan löydy. Joillain alueilla on saanut vapaiden tilalle palveluseteleitä erilaisiin palveluihin, kun taas joillain ei. Vapaat vain valuvat hukkaan. Omaishoitajien pärjääminen taloudellisesti on turvattava ja lakisääteiset vapaat mahdollistettava, jotta omaishoitajat eivät uuvu.

Ihan hiljan oli Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella vaakalaudalla senioreiden päivätoiminta – tuo kullanarvoinen vapaahetki omaishoitajalle. Hoidettavan saadessa mielekästä tekemistä, joskus myös kuljetuksineen, voi omaishoitaja tehdä asioita, joita ei muulloin arjessa pysty. Ehkä hengähtää, ehkä siivota, ehkä käydä kaupassa – joskus jopa kampaajalla tai vaikka uimassa, jos sellaiseen olisi voimia. Säännöllinen viikoittainen oma aika pitää monet omaishoitajat pystyssä.

Digitaidot eivät ole itsestäänselvyys. Hoivaa ja hoitoa – tai päivätoimintaa – ei voida siirtää nettiin. Sanoi kuka mitä tahansa. Meidän on otettava järki käteen, priorisoitava asioita. On fakta, että omaishoitajuus tuo valtavia kustannussäästöjä hyvinvointialueelle. Omaishoitajien ja hoidettavien tukipalveluihin satsaaminen tuo säästöjä kalliiksi tulevan laitoshoidon tarpeen vähentyessä. On tylsää puhua rahasta, mutta se näyttää olevan ainoa keino tuoda vaikuttavuutta muiden sanojen tueksi. Inhimilliset investoinnit tuovat säästöä pidemmällä aikavälillä!

Investoidaan hyvinvointiin. Lupaan, että se kannattaa kaikin tavoin.

Hanna Pirttinen